Vapaa-aika

Suomalaisen yhteiskunnan murros 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vaikutti näkyvästi ihmisten vapaa-aikaan. Suomeen, etenkin sen suurimpiin kaupunkeihin, syntyi uudenlaisia vapaa-ajanviettoa mahdollistaneita julkisia laitoksia ja yrityksiä, jotka olivat yhä useamman kaupunkilaisen saavutettavissa. Näitä uudistuksia toteuttivat niin yksityiset tahot ja yritykset kuin erilaiset järjestäytyneet yhteisöt, joita syntyi kasvavalla tahdilla 1800-luvun lopulla.            

Aikakaudelle ajoittunut taloudellinen nousukausi takasi sen, että kuluttamisella oli entistä intensiivisempi rooli urbaanin kaupungin ja kaupunkilaisidentiteetin muokkaamisessa. Entistä useammalla kaupungissa asuneella henkilöllä ja perheellä oli aiempaa enemmän varoja käytettävänään. Kaupunkien ylä- ja keskiluokalla oli myös aikaa kuluttaa varallisuuttaan, mikä vaikutti tarjonnan lisääntymiseen.          

Kaupunkien modernisoiminen oli ennen kaikkea porvarillisen yläluokan toiminnan tulosta. Vauraat kauppiaat, tehtaanomistajat ja julkishallinnossa työskennelleet säätyläiset loivat itselleen toimintaympäristön, jossa toteuttaa eurooppalaisen porvarillisen luokan ihanteita. Kahvilat, ravintolat, kaupunkipuistot, konserttisalit, museot ja erilaiset muut julkiset vapaa-ajanviettopaikat loivat uudenlaista kaupunkikulttuuria, johon eliitin ja keskiluokan odotettiin osallistuvan.          

Joutilaselämä kaikkine mukavuuksineen oli yläluokan ja kasvavan keskiluokan ilmiö, mutta vapaa-aika kulttuuritarjontoineen oli myös yhä useamman työväenluokkaan kuuluneen perheen saavutettavissa. Raskaan työn rinnalle tarjoutui mahdollisuuksia huvitteluun, ja laajeneva urbaani kulttuuri näkyi työväestölle suunnatuissa sanomalehdissä. Esimerkiksi Sosialistissa mainostettiin niin työväenyhdistyksen järjestämiä huvituksia, erilaisia konsertti- ja teatteriesityksiä, elokuvia kuin huvimatkoja ja kilpailujakin.

Turku oli 1800–1900-luvun taitteessa vielä sosiaalisesti ja kulttuurisesti jakautunut kaupunki, jossa yhteiskuntaluokkien vapaa-ajan harrasteet olivat pitkälti eriytyneitä. Etenkin ruotsinkielisen yläluokan seurustelurajat olivat näkyvät ja tiiviit, vaikkei puhuttu kieli muodostanutkaan mitään ylitse pääsemätöntä muuria eri yhteisöjen välille. Erontekoa alempiin ryhmiin pidettiin kuitenkin yllä.          

Samanaikaisesti Turussa olleet kulttuuritilat ja toimijat kuitenkin yhdistivät eri yhteiskuntaluokkia saman sateenvarjon alle ja siten rikkoivat porvarillisen julkisen piirin hegemoniaa. Palokunnantalolla järjestettiin niin yläluokan kuin työväestön omia tapahtumia. Kaupungin ainoassa teatterirakennuksessa, Turun teatteritalossa, esitettiin samalla tavalla ruotsin ja suomenkielisiä näytöksiä, joiden yleisöksi kosiskeltiin yhtäläisesti tehtaantyöläisiä kuin tehtaiden omistajiakin.          

Vuosisadanvaihteen Turkuun myös rakennettiin uudenlaista julkista tilaa, joka oli tarkoitettu kaikkien kaupunkilaisten hyödynnettäväksi. Turkuun perustettiin useampia kaupunkipuistoja, joissa saattoi paitsi kävellä ja tavata ihmisiä, myös harrastaa urheilua ja erilaisia pelejä. Yhtä lailla yhteistä urbaania omaisuutta olivat myös Turkuun perustetut julkiset museot ja kaupunginkirjasto, joiden sivistystehtävän nähtiin olevan merkittävä tekijä kaupunkilaisille.

Uudenlaista urbaania identiteettiä modernistuvassa kaupungissa edustivat etenkin ravintolat ja kahvilat. Ne iskostivat olemuksellaan eurooppalaista kaupunkikulttuuria Turkuun ja toimivat katujen varsilla ympäröivän elämän tarkkailupisteinä. Kahviloissa istuminen ei ollut enää yläluokan yksinoikeus, vaan työväen suosimia kahviloita alkoi syntyä Turkuun 1800-luvun lopulla. Monelle työväestöön kuuluneelle kuluttaminen oli konkreettisempaa todellisuutta, vaikka osa ei voinut vielä kuvitellakaan tuhlaavansa vähiä rahoja johonkin ei-välttämättömin houkutuksiin.

Aikakauden näkyvin kuluttamisen kohde oli kuitenkin elokuvat, jotka löivät läpi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Turkuun perustettiin lukuisia saleja, jotka näyttivät kaupunkilaisille elokuvia jatkuvalla syötöllä. Näytökset olivat lyhyitä ja ohjelmat toistuivat useaan kertaan. Lippujen hinnat olivat myös edullisia, mistä syystä elokuvat keräsivät nopeasti suosiota eri yhteiskuntaluokissa, ja etenkin nuorison keskuudessa. Sen sijaan eliitin suosimat suuret julkiset tanssiaiset katosivat Turusta lähes kokonaan 1900-luvulle tultaessa.          

Uudenlainen urbaani identiteetti ja kaupunkilaiskulttuuri omaksuttiin juuri nuorten aikuisten keskuudessa. Turussa 20–30-vuotiaat vastasivat lähes viidennestä kaupungin kaikista asukkaista vuonna 1910, joten potentiaalisia nuoria kuluttajia Turussa riitti. Vapaa-ajan harrasteista erityisesti urheilu ja elokuvat olivat nuorten suosiossa.          

Kilpailu vapaa-ajasta lisääntyi vuosisadan vaihteessa, kun erilaiset yhdistykset ja yhteiskunnalliset liikkeet tarjosivat ihmisten elämään sisältöä, edunvalvontaa ja tapahtumia. Työväenliike, raittiusliike, naisasiayhdistykset ja vapaapalokunnat toimivat myös Turussa, jossa ne järjestivät ohjelmallisia iltamia, keskustelutilaisuuksia, tanssiaisia ja muuta yhteisöllistä toimintaa. Yhdistykset järjestivät tapahtumia yleensä olemassa olevissa tiloissa, mutta vapaapalokunta ja työväenliike päätyivät rakentamaan omat tilat jäsenistönsä käyttöön. Oma tila mahdollisti enemmän kuin pelkkä vuokratila.

Järjestötoiminnan ohella 1800-luvun loppu ja etenkin 1900-luvun alku olivat urheilutoiminnan käynnistymisen aikaa. Turkuun perustettiin useita seuroja, joissa saattoi harrastaa yleisurheilua, jalkapalloa, tennistä, painia, purjehdusta ja hiihtoa. Pienimuotoisesta harrastustoiminnasta tuli nopeasti järjestelmällistä, mihin auttoivat yleinen urheiluinnostus Suomessa, urheilupaikkojen rakentaminen ja Tukholman 1912 olympialaiset, jotka innostivat suomalaisia urheilemaan.

Urheiluseuroja perustivat niin porvarilliset piirit kuin työväestökin. Monen lajin ympärille rakentui myös sekä ruotsinkielistä että suomenkielistä seuratoimintaa. Sama kehitys koski muita harrastusyhdistyksiä ja yhteiskunnallisia liikkeitä. Kieli- ja luokkarajat olivat merkityksellisiä yhteisöjen ja identiteettien rakentumisen näkökulmasta. Samalla yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja urheilullinen liikehdintä myös tasa-arvoisti vapaa-aikaa, kun yhä useammalla henkilöllä oli mahdollisuuksia harrastaa harvoina vapaa-ajan hetkinään.            

Erilaisten kulttuuririentojen, urheilun ja yhteiskunnallisten harrastusten suosiota lisäsivät laajalle levinnyt lukutaito sekä lehdistön modernisoituminen. Uusia sanoma- ja aikakauslehtiä syntyi jatkuvalla tahdilla, ja samalla lisääntyi myös mainostaminen. Aikaisempi asioista ilmoittaminen vaihtui kulutustavaroiden, palveluiden ja tapahtumien yhä näyttävämpään mainostamiseen. Modernin kaupunkialkoi sykkiä niin sanomalehtien sivuilla kuin kivetyillä kaduillakin.
‍
Kieli- ja luokkaristiriidat alkoivat kuitenkin kärjistyä 1910-luvulla ja Suomen itsenäistymisen aikoihin rajalinjat kulkivat näkyvinä ja selkeinä. Tilanne vaikutti myös Turun sisäiseen ilmapiiriin ja kaupungin asukkaiden vapaa-aikaan, joka sai entistä vakavampia sävyjä. Yleinen tilanne oli kurjistunut jo ensimmäisen maailmansodan syttymisen myötä 1914 ja viimeistään sisällissota lopetti hetkeksi aikaa kaupungin iloisen huvi- ja vapaa-ajanelämän. Railo työväestön ja porvarillisten piirien välillä jäi ammottamaan pitkäksi aikaa.